keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Silmiä hiveleviä hiuksia!

Listaanpa teille omat näkemykseni täydellisistä hiuksista ja myös niistä minkä tyylin fani en ole.

  • Ihanaakin ihanampi liukuvärjäys. Olen itse ihan koukussa siihen ja mietin jo, että joutuuko joku minulle sanomaan kahdenkymmenen vuoden päästä, että oletkos hieman jämähtänyt nyt johonkin aikakauteen ;) Mutta minä pidän siitä, että väri todellakin liukuu nätisti, ilman selkeitä rajoja. En oikein pidä "latvojen dippaamisesta" valkoiseen maalipurkkiin ja muut hiukset ovat melkein mustat. Esimerkiksi valitettavasti Jenni Pääskysaaren tyvi on jo liian tumma ja latva alkaa näyttämään dipatulta, vaikka liukuvärjäys sekin on.
http://www.banjaluka.com/wp-content/uploads/2013/02/Jessica-Alba.jpg
  Nämä Jessica Alban hiukset ovat POP, ja nämä seuraavat hiukset minusta ovat NOOOT

http://static.iltalehti.fi/kauneus/stailaaja_jennii1104in_ka.jpg





  •  Sitten ihanat sähäkät punapäät, kaikissa porkkanan sävyissään ovat niin uskomattoman kadehdittavia! Niihin sopii, kuten myös edelliseen värjäykseen, niin pitkät kuin polkkahiuksetkin. Ja miksei tietysti ihan lyhyetkin sopisi. Mielikuvaleikkinä voisi miettiä Michelle Williams:in lyhyt poikatukka värjättynä porkkananpunaiseksi,hmmm. Mielenkiinoista  ;) Mutta tässä ensin Haley Williamsin upeat hiukset.
http://i2.esmas.com/galerias/fotos/2012/1/HayleyWilliams1-14ffd570-98d8-102f-8247-0019b9d5c8df.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-W4sW1QMtp5k/TfdWZgYgw8I/AAAAAAAAB-0/WLzVi20yTik/s1600/Michelle-Williams-2011-Golden-Globes.jpg


https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQkP5EBYqkyoOeIb4zF97aUwmMLZse84znxs-yOV3EmFJJ55kBz

Ja BLONDIT, teille sopisi ihanasti kaikki pastellin sävyt! Violettia, minttua, turkoosia, sinistä, vaaleanpunaista. Siis niin mahtavia purkkatukkalookkeja, että voin vain huokailla että sopisipa minullekin ;)
http://media3.onsugar.com/files/2012/09/39/1/498/4981324/198bf5b2562fc7fb_Kelly.preview.jpg
http://cdni.condenast.co.uk/592x888/k_n/kperry_gl_5dec11_pa_bt.jpg
  • Olen myöskin hieman, huom! hieman kyllästynyt hiustenpidennyksiin. Juuri niitä kyllä itsellenikin himoitsin ja tästä ehkä johtuu tämä ristiriitaisuus. Ne ovat niin kauan hyvät kunnes alkavat takkuuntumaan ja sitten minä en enää kestä niitä. Fakta vaan on, että kun on lisäke päässä, sen näkee. Ei aina hirmu selkeästi, mutta ei se kuitenkaan elä samalla tavalla kuin omat hiukset. Jos hiustenpidennykset itselleen haluaa, on niistä sitouduttava huolehtimaan. Silloin ne pysyvät nätteinä ja aidomman näköisinä.
  • Sekä ihan tasaiset supermega pitkät hiukset muutenkin on mielestäni hieman heppatyttöponinhäntiä. 20cm pois hieman rakennetta ja kerroksellisuutta, niin johan on ilme päivitetty tähän päivään :) Ja varmasti paljon helppohoitoisemmat olematta kuitenkaan lyhyet. Ja nyt sitten tarkoitan niitä pepun päällä liehuvia kutreja ;)
  • Tällä hetkellä hiusten muodoissa rakastan pehmeitä ja romanttisia laineita. Ei permiksen kautta tehtyjä vaan ihan suoristusraudalla tai piipparilla käännettyjä. Haron yleensä kiharat sormin auki, niin ne eivät aukea liikaa. Jos tekee kunnon rullapohjan tai raudallakin napakat kiharat niin sitten voi aukikammata pehmeällä harjalla.

http://www.pinni.fi/wp-content/uploads/2013/01/kelly1-620x445.jpg
  • Tämän kesän oma hiustenlaitto/kampaushitti on ehdottomasti letit. Melkein mitä sotkuisempi sen parempi. Esimerkiksi tee neljä lettiä päähä, kaksi taakse ja molemmille sivuille yhdet. Levitä lettien lenkkejä ja kiinnitä pinneillä toistensa päälle takaraivolle. Nappi! :) Tähän kyllä vaaditaan puolipitkät/pitkät hiukset. Netti on pullollaan erilaisia ohjeita. Voin itsekin jossain vaiheessa yrittää saada tänne jonkinlaista tutorial materiaalia :)

http://static.iltalehti.fi/kauneus/okamp1JOB_820_ka.jpg
Tälläinen potti tänään teille luettavaksi, huh toivottavasti jaksoitte lukea!




Mukavaa keskiviikkoa! :)

ps. kaikki kuvat ovat lainattuja. Kuvien alta löytyvät osoitteet josta kuvat ovat lainattu.

2 kommenttia:

  1. siis oot kerännyt kaikki hiustyylit, joita rakastan yhteen :D mieletöntä! aivan ihania. voisin ottaa näistä ihan minkä tahansa kuvan ja marssia kampaajalle.. jonne pitääkin muuten marssia aika pian, joten laitan tämän postauksen korvan taa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ihania, mitenköhän ne kaikki saisi samaan päähän ;)
      Pistä ihmeessä, niin saat näyttää suuntaa anatavaa kuvaa kampaajalle :)

      Poista